Anna itsellesi mahdollisuus

Miksi minun kipuni on eri kuin sinun kipusi? Milloin kannattaa lähteä päivystykseen tai pyytää lääkäriltä kipulaastaria? Milloin on syytä kuvata kipeä kohta? Miten saada elämään lisää mielekkyyttä, kivuista huolimatta? Miten työhön paluu pitkältä sairauslomalta voisi onnistua? Jos haluan vähentää kipulääkkeiden käyttöä, missä aikataulussa se kannattaa tehdä? Kuka voisi auttaa minua, kun kipuni pahenee?

Miten minun kipuni?

Tällaisia ja monia muita kysymyksiä pyörii monella pitkäaikaista kipua potevalla mielessä. Kohta niihin on tulossa vastauksia Ota kipu haltuun -verkkovalmennuksessa, johon voi liittyä muutaman viikon päästä.

Olen Ota kipu haltuun -kirjan julkaisemisen jälkeen kolmen vuoden ajan miettinyt, miten voisin tarjoa tukea ja luotettavaa tietoa kivunhoidosta mahdollisimman monelle ihmiselle Suomessa. Meitä on yli miljoona pitkäaikaisista kivuista kärsivää. Tiedän, että kirjaani ovat lukeneet kymmenet tuhannet ihmiset. Kaikki eivät kuitenkaan jaksa lukea kirjoja kipujen tai muiden syiden takia. Kaikilla ei ole myöskään mahdollisuutta päästä tapaamaan kipuun perehtynyttä ammattilaista. Tai vaikka olisikin ollut, tapaamiset ovat voineet loppua jo aikoja sitten. Liian moni kipupotilas jää Suomessa yksin.

Onneksi suurimmalla osalla meistä on kuitenkin netti, jota voi selata kotisohvalta tai mistä vaan tietokoneella, läppärillä, tabletilla tai kännykällä. Netin kautta voi jokainen saada itselleen mahdollisuuden päästä tutustumaan ja oppimaan keinoja pärjätä pitkäaikaisten kipujen kanssa.

On tärkeää ymmärtää, mistä kivuissa on kyse, miten sitä voisi itse paremmin hallita ja minkälaista apua voisi terveydenhuollosta ja myös muualta saada. Tärkeää on myös se, että sallii itselleen mahdollisuuden tulla autetuksi ja antaa itselleen luvan lähteä matkalle kohti mielekkäämpää ja parempaa elämää.

Näitä ja monia muita ajatuksia ja aiheita työstämme Ota kipu haltuun -verkkovalmennuksessa. Mukana valmennuksen tekemisessä on joukko terveydenhuollon ammattilaisia. Loppukäyttäjiä eli pitkäaikaisista kivuista kärsiviä ihmisiä on kuultu valmennuksen suunnitteluvaiheessa. 

Tervetuloa mukaan matkalle – lähiviikkoina!

Lääkäri Helena Miranda 

ja Ota kipu haltuun -tiimi

Oletko jo liittynyt Ota kipu haltuun -sähköpostilistalle? Liity nyt niin saat ensimmäisenä tietoa tästä verkkovalmennuksesta! Liittymisestä saat myös pienen lahjan.

Ota kipu haltuun -sähköpostilistalla saat hyödyllistä asiaa aiheesta, joka on Sinulle tärkeää eli kokonaisvaltainen kivunhallinta. 

Comments (3)

  1. Taru Mononen

    Vastaa

    Kiitos Helena että olet tehnyt ensinnäkin kirjan Ota kipu haltuun, jonka sain lukea juuri ennen joulua. Se sai minut tajuamaan, etten ole yksin näiden kipujeni kanssa. Nämä selkä ja oikean jalan kivut ovat olleet seuralaisiani vasta viine juhannuksesta, mutta siinäkin on kestämistä. Odotan enemmän kuin innolla tätä netti valmennusta. Kiitos todella paljon kun suot meille tälläisen upean mahdollisuuden.
    Ystävällisin terveisin
    Taru Mononen

    • Helena

      Vastaa

      Kiitos Taru palautteestasi ja anteeksi viive tässä vastaamisessa! Nettivalmennus on nyt avattu joten tervetuloa mukaan! yst.terv. Helena

  2. Seija Wallius

    Vastaa

    Hei Helena, huomasin vasta äskettäin nettisivusi! Lainasin jo vuosi sitten kirjasi kirjastosta. Lukukokemus oli vaikuttava. Päätin ostaa kirjasi, se vain on loppu valitettavasti useista kirjakaupoista. Nyt saanen sen piakkoin Tapiolasta. Odotan mielenkiinnolla nettivalmenmustasi. 🥰 ystävällisesti tervehtien Seija Wallius toimittaja emerita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *