Kolme päivää ennen jouluaattoa sain soiton tuntemattomasta numerosta.

Kuljetuspalvelusta päivää! Toisimme tilaamianne tuotteita. Sopiiko tunnin päästä? Ollaanko teillä kotona? Olisi kolme isompaa pakettia.

Mietin kuumeisesti, mistä on kyse. En ollut mielestäni tilannut mitään postimyynnistä. Kaikki joululahjatkin oli jo hankittu ja pakattu….Onko joku lähettänyt minulle jotain vahingossa? Vaiko salainen ihailija yllättäisi lahjalla? Sellaista ei tosin ole aiemmin tapahtunut, mutta aina voi elää toivossa… 🙂

Kuljetuspalvelu tuli ja ja meni ja yhtäkkiä olohuoneen lattialla tönötti kaksi isohkoa laatikkoa ja yksi valtavan suuri, pitkulainen ja painava. Laatikoiden päällä luki Tempur.

Ai niin! Olin tyystin unohtanut saaneeni 2000 euron lahjakortin Tempurilta aiemmin syksyllä minulle myönnettyyn Vuoden Auttaja -palkintoon liittyen. Olin tilannut itselleni uuden 25 cm paksuisen patjan, paksumman ja pehmeämmän kuin edellisen Tempur-patjani. Lisäksi tilauksessa olivat peitto, aluslakana ja tyynyjä.

Ei muuta kuin laatikoita auki repimään, patja ja muut releet paikalleen ja tulevaa yötä odottamaan…

Ikuisesti ilkeä iskiasvaurioni ihmetteli yöllä uutta patjaa ja päätti pysyä hiljaisena. Hyrisin tyytyväisenä uuden peittoni alla. Nukuin pitkästä aikaa hyvin. Aamulla ajattelin: Jouluyö tulikin minulle odotettua aikaisemmin 🙂

Haluan kiittää vielä kerran Suomen Kipu Ry:tä mieltälämmittävästä huomionosoituksesta ja Suomen Tempuria lahjakortista!

Comments (1)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *